Bohol, Filippiinit

Täällä ollaan Filippiineillä. Päädyttiin lopulta Boholin saaren tuntumiin. Bohol on yksi Filippiinien tunnetuista lomasaarista. Helsingistä Panglaolle saatiin näppärästi kulumaan yli vuorokausi. Lopetimme tuntien laskemisen aikaerojen puitteissa, mutta varmaankin 30 tunnin matka-ajan hujakoilla liikutaan. Kyseessä on pisin matka-aikamme yhteen pötköön ja homma muuten on hitusen raskasta.

Lensimme matkan reitillä Hki-Milano-HongKong-Manila-Tagbilaran. Manilaan päästyämme saimme ohjeen, että sisäiset lennot hoidettiin terminaalista 2, johon kulki shuttle buss. Ei muuta kuin bussiin (joita kulkee ilmaiseksi terminaalien välillä epätarkoin aikavälein) ja odottelemaan lentoa Tagbilaraniin, Boholin lentokentälle.

Tagbilaranista Panglaolle parantelemaan

Henkka oli tulomatkalla vielä kipeä, joten olimme pariksi ekaksi yöksi varanneet majapaikan nimeltä Panglao Tropical Villas. Ihan ok luukku, joskin törkeän ylihintainen erityisesti netin kautta varattuna – pari yötä noin 90 e. Olimme matkan aikana laittaneet majapaikkaan sähköpostitse kyselyn, paljonko meidän kannattaisi suostua maksamaan taksista mestalle. Lupasivat tulla hakemaan meitä suoraan kentältä. Hinnaksi koitui 600 pesoa (~ 10 e), mikä on minipakulla ilmeisesti ihan normi hinta. Jeepneyllä (jeeppibussi) tai tricyclellä (kolmipyöräinen mopo, vähän kuin tuk tuk) matka taittuu vissiin halvemmalla. Filippiineillä tiet eivät ole ihan ykköskuosissa, joten tuo Tagbilaran-Panglao -väli taittui ihan kivasti noin 35 minuutissa kunnon autolla.

Ensimmäinen majapaikkamme sijaitsi vähän hiljaisemmalla alueella, mikä oli ihan kiva, joskin toki ravintola- ja markettitarjonta oli myös vähäinen. Saimme kuitenkin ruokaa ja ostettua hyttyskarkoitetta ja juotavaa läheisestä paikallisen omasta minimarketista, joita nyt näissä paikoissa on toki aina. Putiikit eivät ihan toki vastaa omaa lähi-Siwaa, mutta hyvin toimii. Ranta oli aika pieni ja siellä oli paljon veneitä. Laskuvesi tuli noin klo 17 ja vesi laski pitkälle, jolloin veneet jäivät vain hiekkaan seisomaan, mikä näytti hauskalta. Vesi nousi takaisin myöhempään iltaan mennessä.

Lepäilimme ja parantelimme pari yötä Henkan tautia ja kävimme tricycle-kyydillä koppaamassa pääbiitsi Alona Beachilta seuraavan majapaikan. Koska Henkka oli vielä tällöin vähän vajaakuntoinen, emme nähneet kovin suurta vaivaa mökin etsinnässä ja nappasimme läheltä rantaa korealaisen omistaman mökin hintaan 1 500 PHP/yö (n. 25 e). Ei suinkaan halpaa, mutta paikka vaikuttaakin sen verran turistirysältä, että ei ihan mestoilta varmasti halvemmalla löydykään.

Huutelua Alona Beachilla

Alona Beach on siis Panglaon menomesta. Kummempaa biletystä ei kuitenkaan näyttäisi olevan ja ravintolat alkavat sulkea klo 22 pintaan, mutta huutelijoita on joka nurkalla erityisesti rantapolulla. Huutelijat tarjoavat saarihyppelyä, delfiiniretkeä, valashairetkeä ja maaseuturetkeä, jolla näkee Boholin luonnonihmeeksi nimetyt Chocolate Hillsit ja kuuluisan pikkuapina tarsierin, jolla on tosi isot silmät. Myös hierontaa on paljon tarjolla. Paikka on sinällään ihan kiva – ihmiset on ystävällisiä eivätkä esimerkiksi tunnu huijaavan paljoakaan turisteja hinnoissa, vaan pitävät suht kiinteät hinnat myyjästä ja ostajasta huolimatta. Hinnat eivät täällä ole kovin halpoja, mutta tietysti Suomen hintatasoon verrattuna halvempia. Perus ruoka-annos maksaa jossain 200 ja 300 peson välillä. Kallimmallakin saa ja päätieltä poiketessa myös halvemmalla toki löytää.

Ranta ei ole esimerkiksi Thaimaan rantoihin verrattuna kummoinen. Vesi on kyllä turkoosia ja kirkasta, mutta lähellä alkaa jo leväriutta ja levää on myös rantahiekassa aaltojen tuliaisina. Alonan ranta on muutenkin hieman pettymys: saaren toisessa päässä on tilavampi alue, mutta muuten varsinainen ranta-alue jää aika kapeaksi ja veneitä on aika paljon.

Turistit turistien keskellä

Päätimme pistää rytinäksi ja liittyä muiden kaltaisemme valkonokkien sekaan: ostimme retken, jossa kuljettaja vei meidät Chocolate Hillseille, tarsiereita katsomaan sekä jollekin joelle hakemaan vatsapöpöä ravintolasta, jossa jokilaivalla syödään tunnin buffet. Mukaan retkeen samalla hinnalla olisi saanut bambusiltaa, korallikirkkoa, maailman isointa vangittua pythonia ja jotain patsastakin, mutta nämä riittivät meille. Reissu kustansi yhteensä 2000 php plus jokusen kympin sisäänpääsyjä sekä buffet 450 php/lärvi.

Meillä oli korealaisen majapaikkamme omistajan vinkkaama kuski, jonka kanssa pystyi yhteensä muutaman tunnin automatkalla jutustelemaan niitä näitä. Automatka oli kiva, sillä liikkuessa näkee hyvin paikallisten elämää ja maisemia. Chocolate Hills on Filippiinien luonnonihme: aikanaan merenpohjassa olleita kukkuloita, jotka kesäaikaan muuttuvat ruskeiksi, mistä suklaaseen viittaava nimi tulee. Ihan ok nähtävyys ja toki suomalaiseen maisemaan verrattuna erilainen, mutta olimme jo koneessa matkalla Tagbilaraniin nähneet kukkulat ja maisemat ilmasta olivat toki paremmat.

Tarsier on pikkuinen jättisilmäinen otus, jota elelee Filippiineillä luonnossa. Olimme Boholin “paremmassa” tarsierin tölläily-paikassa, mutta eivät elukat toki sielläkään ole täysin villeinä bongattavissa. Taisivat olla semi kesyjä ja tyytyväisiä polulla, koska saanevat ruokaa siellä. Muutamissa tietyissä juomapaikkojen spoteissa oleili väsyneitä hippuleita. Söpöjä!

Jokilaivabuffet oli turisteilun huipentuma. Länkkäreitä, kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia turisteja botski täynnä ja paikallinen karaokelaulaja hoilaamassa ikivihreitä. Ruoka oli ihan ok, mutta ei missään nimessä makuelämys. Lilluimme jokea pitkin, kävimme kääntöpaikalla kääntymässä ja lilluimme takaisin. No näkihän siinä viidakkoa ja paikallisia jokivarren asumuksia toki, ei siis ihan turhakaan reissu.