Bukit Lawang – viidakkoretki

Blogin kirjoittaminen on viime päivinä jäänyt aivan lomailun jalkoihin. Aloitetaan kuitenkin ehdottomasti kertomisen arvoisesta, eli viidakkoretkestä.

Otimme paikalliselta viidakko-opas Josefilta päivän viidakkoretken neljän hengen porukalla. Hinnat olivat fiksatut, ja kustannus oli 35 euroa tai 550 000 rupiaa (rupioilla maksaessa kurssin käännöksen myötä pari euroa tuli maksettua ylimääräistä).

Reippain askelin klo 9 tienoilla suuntasimme Josefin ja hänen avustajansa kanssa kohti viidakkoa. Kohtaaminen viidakon kanssa yllätti ja hengästytti heti: ei muuta kuin kapuamaan pystysuoraa rinnettä ylöspäin puiden juurista ja oksista apua kiskoen! Samanlaista extreme-polkua pitkin mentiinkin melkein valtaosa retkellämme. Ihan mahtavaa – ja hikistä! Todennäköisesti oppaamme katsoivat, että kykenemme menemään vähän hurjempia reittejä, koska missään nimessä kaikki retkellä käyvät turistit eivät pystyisi noita polkuja tallaamaan.

Lintujen, apinoiden ja ötököiden äänet taustamusiikkina trekkasimme viidakossa yhteensä noin 8 tuntia. Muutamiin muihinkin opastettuihin retkeilijöihin törmättiin, mutta hyvin pitkälti saatiin kulkea omalla porukalla.

Orangutan – viidakkoihminen (ja muita sukulaisia)

Heti viidakon alkumetreillä nähtiin korkealla puissa harvemmin retkillä nähtäviä gibboneita, eli jotakin ihmisapinoita nekin. Seuraava sukulaiskontakti olikin jo selkeämpi ja lähempää, kun näimme Thomas's Leaf Monkey -nimisen apinan, eli tuttavallisemmin punk-headin, punkkari-hiustyylin mukaan.

Ei mennyt kauaakaan, kun näimme myös ensimmäisen viidakkkoihmisen eli orangin. Indonesiaksi apinan nimi orang utan tarkoittaa siis viidakkoihmistä – viitaten orankien ihmismäisyyteen. Kaiken kaikkiaan näimme uskomattoman läheltä jopa yhteensä 8 orankia, alkuretken gibbonit kauempaa, useita punkkariapinoita sekä "tavallisia" makakeja, joita tuntuu näkyvän jokapuolella Kaakkois-Aasiaa. Kaikki siis vapaina viidakossa. Tosi siistiä!

Harmiksemme totesimme kuitenkin, että osa orangeista oli turhankin tottuneita ihmisiin ja viidakossa näytti olevan ainakin yksi työskentelevä (?) nuori mieshenkilö, joka houkutteli ääntelemällä ja ilmeisesti valitettavasti myös herkuilla osaa orangeista näkyviin valmiiksi retkiryhmien lähestyessä. Turisteille onneksi ainakin meidän oppaat totesivat, ettei orankeja saa ruokkia tai koskea jos ne tulevat lähelle. Pitää myös huomioida, että osa orangeista on ollut kesyjä jo aiemmin, ja oppaat tunnistivat nämä vapautetut yksilöt. Villeistä orangeista myös huomasi, että ne pysyttelivät turvallisemman välimatkan päässä pällistelemässä meitä takaisin. Kaiken kaikkiaan siis hyvä maku jäi kuitenkin lopulta!

Apinoiden ja upean luonnon lisäksi nähtiin villi riikinkukko evästauolla, parimetrinen varaani sekä sattumalta myös joku myrkyllinen käärme, johon Suski meinasi tarttua napakalla tukiotteella tullessaan jyrkkää viidakkopolkua alas – onneksi oppaat olivat pitkin matkaa muistutelleet katsomaan aina ensin kun ottaa jostain tukea!

Retken lopuksi päädyimme vilvottelemaan vesiputoukselle ja syömään hedelmiä, minkä jälkeen marssittiin joelle. Retki päättyi hauskaan ja vauhdikkaaseen koskenlaskuun eli tubetukseen isoilla traktorin sisäkumista tehdyillä renkailla. Mahtava retki siis!